Poikkeuksellinen energian ja ruoan hinnan nousu on osunut eläkeläisten kukkaroon. 78 % vanhuuseläkkeen saajista sanoo kiristäneensä kulutustaan hintojen nousun seurauksena. Eniten on karsittu ruoasta, sähköstä ja matkustamisesta. Kaksi kolmesta (62…
SSO lahjoittaa jouluksi terveellistä ruokaa vähävaraisille perheille jopa 10 000 euron arvosta
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO ja ruokakasvatusyritys Venner toteuttavat kolmatta kertaa hyväntekeväisyyskampanjan, jossa vähävaraisille perheille jaetaan terveellisiä raaka-aineita sisältäviä Venner-ruokalaatikoita.
Varma täydentää kehittyvien markkinoiden salkkua 50 miljoonan dollarin rahastosijoituksella
Työeläkeyhtiö Varma teki 50 miljoonan dollarin eli noin 50 miljoonan euron siemensijoituksen kehittyvien markkinoiden yrityslainarahastoon
Joka viidennellä kotitaloudella ei lainkaan varaa elinkustannusten nousuun
Viidennes (20 %) Kuluttajaliiton kyselyyn vastanneista arvioi oman kotitaloutensa pelivaran olevan tällä hetkellä nolla euroa elinkustannusten noustessa. Kuluttajaliitto kysyi kuluttajilta, kuinka paljon kotitalouden kuukausittaiset menot voisivat nousta ilman, että kotitalous…
Rahapolitiikka kiristyy inflaation vakauttamiseksi tavoitteeseensa – energiakriisin hallinta avainasemassa
Syksyllä 2021 euroalueen talous oli elpymässä ja koronapandemiakin oli talttumaan päin. Venäjän julma hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 pakotti kansainvälisen politiikan prioriteetit uuteen järjestykseen. Sota ja sen seurauksena syntynyt energiakriisi synkentävät…
Asuntolainojen reipas keskikoron nousu ei ole vaikuttanut pankkien perimään marginaaliin
Etuan asuntolainojen kuukausittaisessa marginaalivertailussa mukana olevien pankkien marginaalit vaihtelivat syyskuun alussa 0,45–0,95 prosenttia. Syyskuussa vertailupankkien keskimarginaali oli 0,71 prosenttia, kun elokuussa vertailupankkien keskimarginaali oli 0,73 prosenttia. Vertailua varten kymmeneltä pääkaupunkiseudulla…
Vain 15 prosenttia suomalaisista on tehnyt testamentin – perheiden monimuotoisuus mutkistaa perinnönjakoa
Vain 15 prosenttia suomalaisista on tehnyt testamentin, selviää Danske Bankin kyselytutkimuksesta. Avopuoliso ei koskaan voi periä puolisoaan ilman testamenttia ja myös uusperheelliset tarvitsevat lähes poikkeuksetta testamentin sekä avio- tai avoehdon….
Finnvera: Epävarmuus jarrutti alkuvuonna investointeja – yritysten varautuminen raaka-aine- ja komponenttipulaan uusi ilmiö rahoituksessa
Lounais-Suomen teollisuusyritysten tilauskanta oli alkuvuonna hyvä, mutta kasvupotentiaali jäi saavuttamatta komponentti-, raaka-aine- ja työntekijäpulan takia. Tämä näkyi rahoituskysynnässä. Finnveran pk- ja midcap -rahoitus laski tammi–kesäkuussa 2022 Varsinais-Suomessa neljänneksellä ja Satakunnassa…
Kolmasosa vanhemmista ei tasannut perhevapaiden taloudellisia vaikutuksia
Joka kolmannessa perheessä vanhemmat eivät sopineet perhevapaiden taloudellisten vaikutusten tasaamisesta, selviää Danske Bankin kesäkuussa teettämästä kyselytutkimuksesta. Taloudelliset vaikutukset jakautuvatkin usein epätasa-arvoisesti. Perhevapaiden painottuminen naisille huonontaa osaltaan naisten ansiokehitystä ja tätä…