EU:lta 1,7 miljoonaa huumeita käyttävien ihmisten auttamiseen

EU:lta 1,7 miljoonaa huumeita käyttävien ihmisten auttamiseen

EU4Health-terveysohjelma on myöntänyt 1,7 miljoonan rahoituksen kansainväliselle BOOST-hankkeelle, joka tuottaa tietoa huumeita käyttäville ihmisille suunnattujen tartuntatautipalvelujen saatavuudesta ja laadusta. BOOST-hankkeen tavoitteena on parantaa palvelujen tarjontaa sekä lisätä niiden kapasiteettia.

Huumeita käyttävien ihmisten erilaiset infektiot, kuten hiv ja C-hepatiitti kuormittavat terveydenhuoltoa Euroopassa. HUSin mukaan hiv-tartuntojen uudelleen leviäminen huumeita pistämällä käyttävien joukossa on todellinen uhka.

Suomessa todetaan vuosittain yli 1000 uutta C-hepatiittitartuntaa, joista valtaosa on tarttunut yhteisten pistosvälineiden välityksellä. Koska C-hepatiitti ja hiv tarttuvat samalla tavalla, jokaisen hepatiitti C-tartunnan yhteydessä on mahdollisuus myös hivin leviämiseen.

Puhtaiden pistosvälineiden käyttö suojaa molemmilta tartunnoilta.

”Puhtaita pistosvälineitä voisi jakaa esimerkiksi valvotuissa huumeiden käyttötiloissa. Käyttötilat auttavat ehkäisemään tartuntatautien leviämistä, välttämään yliannostuksia ja myrkytyksiä sekä niistä johtuvia kuolemia”, sanoo A-klinikkasäätiön tutkimuspäällikkö Jukka Koskelo. 

A-klinikkasäätiön Katuklinikka-hanke työskentelee jo tällä hetkellä huumeita käyttävien ihmisten parissa ja tekee mm. hiv- ja c-hepatiittien pikatestejä sekä ohjaa positiivisen tuloksen saaneita hoitoon. Lisäksi Katuklinikan työntekijät jakavat puhtaita pistosvälineitä kaduilla.

A-klinikkasäätiölle rahoituksesta 100 000 euron osuus haittoja vähentävään työhön ja addiktiotutkimukseen

EU4Health-terveysohjelman rahoittama BOOST-hanke on valinnut A-klinikkasäätiön ainoana pohjoismaisena järjestönä mukaan kolmivuotisen hankkeen kumppaniksi.

Kansainvälisessä hankkeessa on mukana 11 eri organisaatiota seitsemästä eri maasta. BOOSTin koordinaattorina toimii Correlation – European Harm Reduction Network.

”Hanke on A-klinikkasäätiölle merkittävä kotimaassa ja kansainvälisesti. Se yhdistää haittoja vähentävän ja kohtaavan työn, vahvistaa säätiömme kansainvälistä toimintaa sekä tuottaa tieteellisiä tutkimusjulkaisuja. Lisäksi tulemme hankkeen puitteissa jakamaan parhaita käytäntöjä eri maiden kesken”, Koskelo jatkaa.

Lähde: A-Klinikkasäätiö / STT


Muuta luettavaa:

Suomalaiset ovat kahvikansaa, mutta tiesitkö tämän Moccamasterista?

Ensimmäinen Moccamaster jonka suunnitteli Gerard C. Smit, julkistettiin vuonna 1969. Moccamaster-kahvinkeittimet valmistetaan käsityönä Alankomaissa.

Monen suomalaisen taloudesta tai yrityksen toimistosta löytyy Moccamaster, mutta nykyään löytyy myös kahvikapseleita monesta taloudesta. Kapselikahveja on monta eri makua, joten löydät varmasti mieluisan kahvin itsellesi. Myös kapselikahvit -verkkosivusto on jo tehty kapselikahveista kiinnostuneille.

Leave a Reply

Back To Top