Pankkibarometri: Yritysten lainanottohalukkuus investointeihin kasvussa

Finanssiala ry:n tuoreen Pankkibarometrin mukaan yritysten luotonkysynnässä on odotettavissa kasvua. Kesän 2021 aikana yrityksille on myönnetty luottoja selvästi enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Yritysten luotonkysynnän kasvuodotukset näkyvät erityisesti investoinneissa. Kotitalouksien luotonkysyntä jatkuu edelleen vilkkaana, mutta sen kasvun odotetaan tasaantuvan. Barometrikysely III/2021 tehtiin pankinjohtajille elo-syyskuun vaihteessa.

Pankinjohtajat arvioivat barometrissa, että yrityksille on myönnetty kuluvan vuosineljänneksen aikana enemmän luottoja kuin viime vuonna samaan aikaan. Yritysten luotonkysynnän odotetaan kasvavan edelleen loppuvuoden 2021 aikana. Yli 60 prosenttia vastaajista uskoo kysynnän vilkastuvan.

Vastaajat arvioivat, että luottoja otetaan edelleen käyttöpääomaa, yritysjärjestelyjä ja rahoituksen uudelleenjärjestelyjä varten. Selvästi yli puolet vastaajista arvioi myös investointeihin käytettävien luottojen kysynnän vilkastuvan loppuvuoden aikana.

Kotitalouksille on myönnetty heinä-syyskuun aikana enemmän luottoja kuin vuosi sitten. Kasvusta huolimatta odotukset kotitalouksien lähiajan luotonkysynnästä ovat tasaantumassa.

Pankinjohtajat arvioivat, että luottoja kysytään loppuvuonna edelleen oman asunnon hankintaan ja remontointiin. Myös elinkeinon harjoittamiseen liittyvien lainojen kysyntä näyttää olevan lievästi kasvussa. Osakerahasto- ja osakesijoittamisen suosio on kotitalouksien keskuudessa edelleen ennätyksellisen suurta. Myös lainojen ennenaikainen takaisinmaksu näyttää kiinnostavan kotitalouksia aiempaa enemmän.

”Talouden vahva elpyminen näkyy nyt myös barometrikyselyn vastauksissa. Yritysten patoutunut investointitarve on lähtenyt purkautumaan, mikä näkyy yritysten luotonkysynnän kasvuna”, sanoo Finanssiala ry:n asiantuntija Mariia Somerla.

Somerlan mukaan odotukset kotitalouksien luotonottohalukkuudesta oman asunnon hankintaan ja remontoimiseen ovat tasaantumassa. Koronarokotusten edistyessä etätyöoloista siirrytään asteittain takaisin lähityöhön, joten tarve kotitoimiston lisäneliöille vähenee.

“Sijoittamisen ja säästämisen suosio jatkuu edelleen. Trendiin voi lisätä nyt myös kotitalouksien kiinnostuksen lainojen ennenaikaiseen takaisinmaksuun”, Somerla arvioi.

Lähde: STT Info

One thought on “Pankkibarometri: Yritysten lainanottohalukkuus investointeihin kasvussa

Leave a Reply

Back To Top