PM-International lahjoittaa yli 1,5 miljoonaa euroa lasten hyväksi

Schengen/Friedrichsdorf, 20. joulukuuta 2021. PM-International AG lahjoittaa 1,51 miljoonaa euroa avustus-, kehitysyhteistyö- ja valistusjärjestö World Visionille. Yhtiö on tukenut lapsia ympäri maailmaa lähes 20 vuoden ajan ja on World Visionin suurin yrityskummi. Tuorein lahjoitus auttaa PM-Internationalin 4000:ta kummilasta eri puolilla maailmaa tulevien vuosien aikana.

Vicki Sorg, Charity Ambassador of PM-International and Christoph Hilligen, CEO of World Vision Germany e.V.
Vicki Sorg, Charity Ambassador of PM-International and Christoph Hilligen, CEO of World Vision Germany e.V.

Saksan World Visionin puheenjohtaja Christoph Hilligen on ylpeä tästä vahvasta ja pitkäkestoisesta kumppanuudesta: ”Olemme kiitollisia siitä, että PM-International on tukenut meitä ponnekkaasti niin monen vuoden ajan. Tämänvuotisen ennätyslahjoituksen avulla pystymme kohentamaan 4000 kummilapsen elämäntilannetta että tukemaan heidän perheitään ja paikallisyhteisöjään ja vaikuttamaan siten kymmenien tuhansien ihmisten elämään.”

PM-Internationalin hyväntekeväisyyslähettiläs Vicki Sorg toi esiin arvostuksensa World Visionin työtä kohtaan lahjoitustilaisuudessa järjestön Saksan-päämajassa Friedrichsdorfissa: ”World Vision auttaa suurella palolla ja tarmolla ihmisiä kaikkialla maailmassa käyttämällä lahjoitusvaroja kestävällä tavalla. Etenkin kuluneen vuoden suurten haasteiden valossa heidän työnsä on ollut kerrassaan vaikuttavaa. World Visionin väki seisoo tiiviisti lasten rinnalla ja me olemme ylpeitä siitä, että saamme tukea heidän työtään!”

Tukea 110 000 ihmiselle Kambodžassa ja Bangladeshissa

PM-International on ainoa World Visionin yrityskummi, joka tukee kokonaisia aluekehitysohjelmia. Ne toteutetaan yhdessä paikallisten ihmisten kanssa ja kestävät suunnilleen 15 vuotta. PM-International toimii jo nyt aktiivisesti hankkeissa Intiassa, Perussa ja Zimbabwessa, ja vuonna 2022 yhtiö alkaa sponsoroida kahta muutakin aluekehitysohjelmaa, jotka sijoittuvat Kambodžaan ja Bangladeshiin. PM-International tukee näitä kehityshankkeita yli tuhannen kummilapsen kautta. Paikan päällä tehtävässä kehitystyössä keskitytään puhtaan juomaveden saantiin, sanitaatioon ja hygieniaan ja myöskin ravitsemusvalistukseen, ja ohjelmista pääsee hyötymään arviolta 110 000 paikallista ihmistä.

Tavoitteena 10 000 kummilasta

Kahden viime vuoden aikana PM-International on lahjoittanut hyväntekeväisyyteen kaikkiaan yli 4,6 miljoonaa euroa. PM-International lahjoittaa jokaisesta myydystä FitLine-tuotteesta ”tunnin elämää” lapsille, ja yhtiön kasvaessa kasvaa myös sen kummilasten lukumäärä. Perheyhtiö onkin asettanut tavoitteekseen kummilasten määrän kasvattamisen 10 000:een. ”Haluamme jakaa omaa menestystämme vastuullisesti ja tavoitella suuria asioita. Voimme antaa joka vuosi tuhansille lapsille eväitä ryhtyä muuttamaan omaa yhteisöään aktiivisesti, ja tästä mahdollisuudesta meidän on kiittäminen kaikkia jälleenmyyjiämme ja asiakkaitamme eri puolilla maailmaa. Olen sanomattoman kiitollinen siitä, mitä pystymme heidän ansiostaan saamaan aikaan”, sanoo Vicki Sorg.

Lähde: STT Info

KATSO MYÖS:
Polkadotin pääketjun paikat eli slotit jaetaan huutokauppojen kautta. Ensimmäisen huutokaupan voittajia ovat parachain-tiimit, jotka keskittyvät erilaisiin aiheisiin hajautetusta rahoituksesta investointeihin ja lainoihin sekä älykkääseen urakointiin. Ne ovat Acala, Moonbeam, Parallel Finance, Astar ja Clover. 

One thought on “PM-International lahjoittaa yli 1,5 miljoonaa euroa lasten hyväksi

Leave a Reply

Back To Top