Myöhästyineistä veroista kertyi yhteensä 7 miljoonaa euroa korkoja viime vuonna

Myöhästyineistä veroista kertyi yhteensä 7 miljoonaa euroa korkoja viime vuonna

Verohallinto muistuttaa, että verot kannattaa maksaa ajoissa, niin välttyy korkojen maksulta. Viime vuonna kaikkiaan 855 000 suomalaista maksoi jäännösveronsa tai kiinteistöveronsa myöhässä. 300 000 henkilöllä on jäännösverojen eli mätkyjen eräpäivä ensi viikolla 1. elokuuta ja 1,9 miljoonalla kiinteistöveron eräpäivä 8. elokuuta. Oma maksupäivä ja muut maksutiedot löytyvät OmaVerosta.

Viime vuonna 300 000 henkilöä maksoi jäännösveronsa myöhässä, ja kiinteistöveron maksaminen myöhästyi 555 000 henkilöltä.  

Mukaan on laskettu myös henkilöt, jotka ovat tehneet Verohallinnon kanssa maksujärjestelyn. 

Myöhästymisen vuoksi mätkyt kasvoivat korkoa lähes 6 miljoonaa euroa. Myöhästyneistä kiinteistöveroista kertyi korkoa noin miljoonaan euron verran.  

– Vaikka suuri osa suomalaisista on tunnollisia veronmaksajia, esimerkiksi yllätyksenä tulleen jäännösveron maksaminen voi osalla jäädä viipymään pitkäksikin aikaa. Esimerkiksi noin 40 000 suomalaisella on edelleen maksamatta mätkyjä, joiden eräpäivä oli viime vuoden puolella, sanoo ylitarkastaja Irene Laine Verohallinnosta.  

Myöhästynyt vero alkaa kerryttää korkoa eräpäivää seuraavasta päivästä alkaen. Viivästyskorko on 7 prosenttia.  

E-laskun tilaaminen helpottaa muistamista  

Jotta mätkyt ja kiinteistövero eivät jää maksamatta unohduksen vuoksi, Verohallinto suosittelee e-laskun käyttämistä. E-laskun voi ottaa käyttöön verkkopankissa milloin tahansa, viimeistään kolme viikkoa ennen laskun eräpäivää.  

– Erityisesti jos maksupäivät osuvat kesälomalle, verot eivät välttämättä ole päällimmäisenä mielessä. Kun ottaa käyttöön e-laskun, Verohallinnon lähettämät laskut tulevat jatkossa suoraan omaan verkkopankkiin, Laine sanoo.

Jos verojen eräpäivä on elokuun alussa ja e-laskun tilaa nyt, lasku ei vielä elokuussa ehdi tulla e-laskuna verkkopankkiin.  

Jos rahatilanne on vaikea, hae maksujärjestelyä  

Sekä mätkyjen että kiinteistöverojen eräpäivät ovat tänäkin vuonna eri ihmisillä eri aikaan riippuen siitä, milloin henkilön verotus päättyy. Oman eräpäivän ja muut maksutiedot voi tarkistaa OmaVerosta. 

Yleisin jäännösverojen eräpäivä on 1. elokuuta, jolloin mätkyjä erääntyy maksettavaksi 300 000 henkilölle. Myös kiinteistöveron yleisin eräpäivä on elokuussa, 8. elokuuta. 

– Osan pitää maksaa sekä jäännös- että kiinteistöveroa elokuussa, jolloin rahaa saattaa kesälomien ja -reissujen vuoksi olla tavallista vähemmän käytössä. Siksi on hyvä muistaa, että Verohallinnon kanssa voi tarvittaessa sopia maksujärjestelystä, Laine sanoo.  

Maksujärjestelyä voi hakea, jos maksuvaikeudet ovat tilapäisiä, aikaisemmat maksujärjestelyt Verohallinnon kanssa on hoidettu eikä henkilöllä ole velkoja ulosotossa. 

Fakta: Jäännösverojen ja kiinteistöverojen maksupäivät 2022 

  • Verotus valmistuu eri ihmisillä eri aikaan, joten siksi kiinteistöveron ja mahdollisten jäännösverojen eli mätkyjen maksupäiviä on useita heinäkuun 2022 ja helmikuun 2023 välillä. 
  • Oma maksupäivä ja muut maksutiedot löytyvät OmaVerosta.  
  • Jäännösveron yleisin maksupäivä on 1. elokuuta. Kiinteistöveron yleisin maksupäivä on 8. elokuuta.
  • Jos kiinteistöveroa tai jäännösveroa on maksettavana yli 170 euroa, verot voi maksaa kahdessa erässä.  

Lähde: Verohallinto
Kuva: Verohallinto

3 thoughts on “Myöhästyineistä veroista kertyi yhteensä 7 miljoonaa euroa korkoja viime vuonna

Leave a Reply

Back To Top